Jörn Donnerin kuoleman jälkeen moni toimittaja, taiteilija ja poliitikko on muistellut kohtaamisiaan hänen kanssaan. En aio liittyä tuon jonon jatkoksi. Mutta olen lukenut näitä tarinoita monesta eri mediasta suurella mielenkiinnolla.
Yhteenveto on tämä: työnarkomaani, mielipideautomaatti, aikansa päivystävä dosentti, viinan ja tupakan veltto mainos, squashin Suomeen tuoja, eksentrikko, ekshibitionisti, narsisti, hyvä elokuvatuottaja, huono ohjaaja, hyvä kirjailija, huono diplomaatti, huono poliitikko, huono isä, parhaimmillaan sydämellinen kiva, huonoimmillaan sydämetön iva, rikas, rakas, taiteilijana myös varas, suustaan joskus löyhä muttei koskaan ideoista köyhä, piikki porvariston lihassa mutta kohde myös vasemmiston vihassa…
Unohtuikohan jokin puoli tästä omituisesta miehestä?
Varmaan. Nuo kaikki luonnehdinnat osuvat kyllä aivan nappiin, mutta jotakin niistä silti tuntuu edelleen puuttuvan. Se ei ole mikään yksittäinen ominaisuus tai luonteenpiirre vaan pikemminkin punainen lanka, sellainen joka sitoisi nämä antagonistiset persoonallisuuspiirteet yhteen loogiseksi kokonaisuudeksi eli Jörn Donner -nimiseksi ihmiseksi.
Punaisen langan puute jättää jotain olennaista selittämättä. Se on sama juttu kuin kvanttimekaniikan ja suhteellisuusteorian antagonismi. Jotain olennaista puuttuu, ennen kuin ”kaiken teoria” on valmis. Ero on vain se, että Jörn Donner oli valmis, valmis elämässään ja varmaan myös kuolemassaan. Hänessä toteutui ilmeisesti sittenkin jonkinlainen ihmisyyden ”kaiken teoria”. Muuten hän olisi jäänyt syntymättä – olisi toki syntynyt, mutta ei olisi kasvanut meidän tuntemaksemme Jörkaksi.
Ei kysymys ole ollenkaan hänen käsittämättömästä monilahjakkuudestaan. Heitä on ollut ja on, tuoreimpana vaikkapa Perttu Pölönen, joka on 24-vuotias säveltäjä, kirjailija, keksijä, Myanmarissa menestyksekkäästi toiminut yrittäjä, NASA:n Piilaakson kampuksella opiskellut futurologi ja yritysten suosima luennoitsija/hengennostattaja. Sanalla sanoen siis taiteellinen monialainen nero.
Mutta toista Jörn Donneria hänestä ei kuitenkaan tule vaikka eläisikin vielä siihen välttämättä tarvittavat 62 vuotta.
Minussa ei ole miestä ratkaisemaan hänen arvoitustaan. Aavistella sitä toki voin niistä usein toistuneista yleisistä arvioista, että hänen kaltaistaan ei ole maassamme ennen ollut eikä hänen jälkeensä tule, että Suomi tuntuu jotenkin pysyvästi tyhjältä ja paljon ikävämmältä paikalta kuin ennen.
Tunnistan itsessänikin tämän. Keskellemme syntyi musta aukko, täyttymätön.
Olisiko juuri siinä Jörkan ”kaiken teoria”, toiseen muotoon kirjoitettuna ”Jörn Johan Donner”?
PERTTI JOKINEN
Mainio yhteenveto ja tiivistelmä monisärmäisestä ja värikkäästä kulttuurijärkäleestä.