Helsingissä sijaitsevan uuden modernin taiteen museon Amos Rexin japanilaisen digitaalisen taiteen näyttelyn näkivät viime syksyn ja talven aikana tietysti ne, jotka jaksoivat jonottaa sinne joko räntä-, lumi- tai vesisateessa.
Ne, jotka eivät jaksaneet jonottaa, vaan vetäytyivät lähibaareihin nauttimaan viinilasillisen, eivät menettäneet ainakaan paljon.
Minä näin kyseisen näyttelyn kaksi kertaa: pienenä ennakkona keväällä 2018 ja uudelleen saman vuoden syksynä. Tapasin lyhyesti myös teamLab-taidekollektiivin johtohahmon Toshiyaki Inokon, vaikka en hänen japanilaisaksentillaan maustettua englantia oikein ymmärtänytkään.
Inoko oli kohtelias ja hymyili paljon, mutta ei halunnut kertoa juuri mitään taiteilijakollektiivi teamLabin ideoista, työskentelytavoista tai sen paremmin Suomeen tulevasta näyttelystä.
Keväällä tietenkin ajattelin, että näin halutaan nostaa jännitystä elokuun avajaisia varten.
Lopulta kyseiseen salamyhkäisyyteen ja epämääräisyyteen sisältyi koko näyttelyn ongelma: se ei yksinkertaisesti avautunut. Olisi ollut todella olennaista tietää, mitä 500 jäsenen taidekollektiivi teamLab halusi videotykityksellään kertoa. Sitä vasten olisi voinut lopulta verrata omaa kokemustaan näyttelystä.
Näyttelyssä oli kuulemma aineksia esimodernista japanilaisesta taiteesta, mutta siinä sitten kaikki. Opaskaan ei osannut kertoa mitään tämän enempää, koska häntäkään ei ollut kuulemma informoitu.
Mutta kuka tietää, mitä esimoderni japanilainen taide on varsinkin modernissa videotaiteessa?
Siispä ainakin minä putosin näyttelyssä epämääräiseen tyhjiöön, minkä takia en edes osaa sanoa, pidinkö näyttelystä todella vai en.
Tiina Ruulio