Kiivaan rakentamisen aikana myös kaavoituksesta puhutaan paljon ja vieläpä kriittiseen sävyyn. Sitä pidetään puhujasta riippuen joko liian tiukkana, byrokraattisena, hitaana, kalliina, harkitsemattomana jne.
– Nykyinen kaavoitusjärjestelmä luotiin toisenlaiseen maailmaan ja tilanteisiin, joissa tyhjälle pellolle pitäisi tehdä kaupunki, jolle tulee määrittää suuntaviivat. Nyt kun kaupungit täydentyvät, keinotekoiset säännöt voivat viedä jopa isoihin ongelmiin, sanoo Helsingin yliopiston professori Anssi Joutsiniemi.
Joutsiniemi on koulutukseltaan arkkitehti. Tätä nykyä hän toimii Aalto-yliopiston ja Helsingin yliopiston yhteisen, aidosti poikkitieteellisen kaupunkisuunnittelun maisteriohjelman johtajana. Kyseinen USP-ohjelma (Urban Studies & Planning) käynnistyi viime vuonna.
Anssi Joutsiniemi, kuva: Ilmari Fabritius
Kaavoituksen isoimmat ongelmat kytkeytyvät siis siihen, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ei enää rakenneta isoja aluerakentamiskohteita, joita varten koko kaavasysteemi luotiin. – Isoimmat rakentamattomat alueet ovat nykyään olemassa olevan kaupungin sisällä: tonttien kulmia, vajaakäyttöisiä alueita, merkityksettömiä asemakaavapuistoja. Niihin vanha kaavoitustapa sopii hyvin huonosti.
Aluerakentamisajattelu ohjaa siis yhä vahvasti uusien alueiden haltuunottoa rakentamiselle. – Samaan aikaan kaupungissa on paljon alueita, jotka eivät kehity, vaan jäävät enemmänkin oman onnensa nojaan.
Voisiko kevytkaavoitus toimia?
Periaatteessa pieni kaavamuutos käy läpi saman järeän proseduurin kuin vaikkapa isomman kaavan tekeminen Vantaalle radan varteen tai Sipooseen. – Järkevintä tietysti olisi, että pienille muutoksille olisi olemassa oma kevyt prosessinsa, joka voisi perustua esimerkiksi vanhan kaavan väljentämiseen.
Joutsiniemi kannattaakin strategisen kaupunkisuunnittelun professorin Raine Mäntysalon esiintuomaa ajatusta kevytkaavoituksesta, jota on esitetty haja-asutusalueiden tarpeisiin. Joutsiniemestä se sopisi hyvin myös kaupunkiseudun kaavoitukseen.
Olennaista Joutsiniemen mukaan olisi kuitenkin seurata, mihin suuntaan jokin tietty kaupunkialue tai tontti kehittyy. – Kaupungin täydentyminen on vain hyvä asia, mutta lukuisiin pieniin kaavoihin perustuva täydentäminen ei sitä suinkaan ole.
Hänestä koko pääkaupunkiseutu on täynnä esimerkkejä siitä, että kaupunkisuunnittelusta on puuttunut pitkän aikavälin suunnittelu ja ennakoimisen logiikka.
– Esimerkiksi Espoossa päätettiin alun perin kaikkien puolueiden siunauksella, että länsimetro voidaan toteuttaa ilman vaikutuksia maankäyttöön. Lopulta tilanne kääntyi täysin päinvastaiseksi. Metro rakennettiin, jotta Espoo tiivistyisi.
Kuka saa olla kaupungin developer?
Joutsiniemi pitää myös Roger Zogolovitchin esittämästä ajatuksesta, jossa jokainen kaupungin asukas voisi olla myös kaupunkinsa kehittäjä (developer). – Zogolovitch lähestyy asiaa tarvelähtöisesti Lontoon näkökulmasta – esimerkiksi siitä, miten huonot tontinkulmat tai rakennuspaikat saataisiin rakennettua tehokkaasti. Idea on luultavasti vain yhtä utopistinen Lontoossa kuin Helsingissä.
Vaihtoehtoisia toteutustapoja kuitenkin tarvitaan, koska vallitsevilla aluerakentamisen välineillä ei päästä kunnolla kiinni nykyiseen kaupunkirakenteeseen ja sen tiivistämiseen.
Myös ns. bulevardisointi (eli Helsingin laajentaminen ulosmenoväylien varteen) liittyy vanhaan aluerakentamisajatteluun suurine maa-alueineen. – Kyseessä on myös vaikea asia hallinnollisesti, sillä bulevardisoinnissa tiealue pitää saada muuttumaan kaduiksi, pohtii Joutsiniemi.
Staattinen ja hierakkinen kaavajärjestelmä
Anssi Joutsiniemi ei oikein usko, että tekeillä oleva uusi maankäyttö- ja rakennuslaki muuttavat nykyistä kaavoituskäytäntöä olennaisesti. – Tyytymättömyyttä on moneen suuntaan, mutta en usko, että muutoksen suunnasta löytyy toistaiseksi riittävästi yhteisymmärrystä. Sen sijaan eri kaavatasojen vähentämistä koskeva keskustelu on joiltain osin jo melko pitkällä.
Joutsiniemi oli mukana muutama vuosi sitten aloitetussa KAMMI-hankkeessa, jossa haettiin uusia ajatuksia maankäytölle ja kaavoitukselle. Hanke ei ollut iso, mutta sitäkin kiinnostavampi, hän sanoo. – Hankkeessa tuotiin esiin ajatuksia siitä, että nykyinen staattinen ja hierarkkinen suunnittelujärjestelmä – oikeastaan kiinteistötoimen jatke, pitäisi nähdä mieluummin jatkuvasti uudistuvana prosessina, jota voitaisiin ohjata ajantasakaavoituksen avulla. Näin kaavoituksessa siirryttäisiin ennakoinnista reaktiivisuuteen.
Joutsiniemi haluaa kuitenkin sanoa, että kaikki kasvavat kunnat (kuten koko pääkaupunkiseutu) ovat nykyjärjestelmän voittajia. – Kaikki kasvuun liittyvät ongelmat ovat paljon pienempiä kuin ongelmat, jotka liittyvät siihen, ettei kasvua ole.
Pieniä, innovatiivisia toimijoitakin tarvittaisiin
Nykyisen kaavoituksen ja rakentamisen välinen liitto on kasvattanut toimijoiden kokoa. – Rakentamisessa on tapahtunut sama asia kuin kaupassa. Toimijoiden evoluutio on vienyt siihen, että markkinoilta puuttuu pienten toimijoiden joukko. Pienellä innovatiivisella rakennusalan toiminnalla ei ole kokonaiskehityksessä minkäänlaista roolia.
Joutsiniemi pitää myös jännittävänä piirteenä sitä, missä vaiheessa rakentamisesta tuli niin vaarallista, että sitä pitää määritellä ja säännöstellä kaikilla tasoilla. – Kyse ei ole pelkästä kaavoituksesta, vaan myös eri sertifioinneista, erikoismiesten käytöstä kaikissa mahdollisissa paikoissa ja muista ennakkovaatimuksista. Tarvitaan myös näyttöjä isoista hankkeista isoissa kilpailutuksissa. Kaikki tämä on johtanut siihen, että vain isoimmat ja vahvimmat yrityksen pärjäävät.
Nykyinen regulaatio suojaa siis vanhoja isoja toimijoita ja on jopa markkinoille pääsyn estäjä. Jonkinlaista kaavoituksen ja rakentamisen sääntelyä silti tarvitaan aina. – Sääntelyä koskeva keskustelu on vielä avaamatta, Jousiniemi toteaa.
Yhteiskunnan pitäisi loppupelissä taata se, että markkinat tuottavat hyvää ympäristöä vastuuntuntoisesti. – Nykyinen rakennettu ympäristöä ei mielestäni laadulla loista. Meillä ei ole esimerkiksi rakentamisessa kansainvälisiä myyntivaltteja, eikä suomalaisia rakennuskohteita pystytä markkinoimaan ulkomaille.
Teksti Tiina Ruulio