Kaksi asiaa

Kun kirjoitan tätä blogia, emme vielä tiedä, kuka on seuraava Yhdysvaltojen presidentti. Olen ilmeisesti elänyt viime ajat totaalisessa eurooppalaisen älymystön kuplassa, koska en todellakaan uskonut, että Mr. Trump pärjäisi näissä karkeloissa niinkin hyvin.

Kuplani hyväksyneenä uskon, että monen eurooppalaisen sivistyneen ihmisen on vaikea ymmärtää Donald Trumpin menestystä näissä vaaleissa. Sillä niin sekasortoisilta ja osittain järkyttäviltä ovat nämä viime vuodet näyttäytyneet tänne Atlantin toiselle puolelle.

Pelissä täytyy olla siis jotain muuta, josta en tiedä tai jota en ymmärrä. Ehkä kumpaakin. Suunnilleen kaikkien ennusteiden mukaan pelin piti mennä selvästi Joe Bidenille, mutta niinhän ei käy, vaikka hän luultavasti voittaakin vaalit. Kun Suomessa ennustetaan vaaleja, ovat heilahtelut joitain prosentin kymmenyksiä.

Tietääkö enää kukaan, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu tai mitä amerikkalaiset oikeastaan ajattelevat itsestään ja muusta maailmasta? Näiden vaalien valossa voisi ainakin sanoa, että ei tiedä.  Siinä mielessä Yhdysvallat alkaakin pian muistuttaa Pohjois-Koreaa, josta myöskään ei tiedetä juuri mitään.

Kun korona riehuu hallitsemattoman tuntuisesti Euroopassa ja Yhdysvalloissa, on ikään kuin pakko sanoa siitäkin muutama sana. Nimittäin suomalaisesta koronatodellisuudesta.

Eilen 4.11. saldo: sairaalahoidossa 65 ja teho-osastoilla 15 sairastunutta, 359 kuollutta viime keväästä lähtien. Kuolleiden mediaani-ikä 84 v. Tartunnan saaneiden lukuja on turha edes arvailla, sillä oireettomia on liikaa. Kaikkea kuitenkin mitattömän vähän muuhun maailmaan verrattuna.

En pelkää, hysterisoidu tai sykkeröidy vieläkään tästä taudista, vaikka moni muu on tehnyt niin jo kuukausia, luonut koronasta mieleensä virusta suuremman mörön.  Luen, kuljen koirien kanssa, syön ulkona, opiskelen, käyn klassisen musiikin konserteissa, teen töitä työhuoneella ja seurustelen jopa ystävien kanssa. Olen päättänyt, että tämä tauti ei tule uniini. Se voi tietenkin tappaa minut loppupelissä, mutta niin voi moni muukin asia, jos niin halutaan ajatella. Johonkinhan ihminen aina kuolee, vaikka kuvitteleekin valitettavan usein olevansa kuolematon.

Tiina Ruulio

 

Jaa verkossa:

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *